Nainen näkee koiran lähestyvän kissaa – videolle tallentunut kohtaaminen on ilahduttanut tuhansia

Kuka sanoi, että kissat ja koirat ovat kuin… kissoja ja koiria?

Kissoija ja koiria käytetään usein kuvasrtamaan pahimpia riitapukareita. Me Eläinraamatussa tietysti tiedämme, ettei tämä ole totta läheskään aina. Koirat ja kissat voivat ehdottomasti olla aivan ylimpiä ystävyksiä.

Näyttäisi, että tätä videota tähdittävä mies tiesi, kuten mekin, koirien ja kissojen ystävyyspotentiaalsita. Ollessaan kävelyllä koiransa kanssa hän nimittäin huomasi kissan, ja teki jotain epätyypillistä.

Hän taisi haluta, että hänen nelijalkainen ystävänsä saisi ystävän toisesta nelijalkaisesta. Niinpä hän päätti esitellä koiransa kissalle ja nosti koiran varovasti kohti kissaa.

Toisella puolella katua, muuan nainen näki tapahtumat.

Kuva: TikTok

Hän kuvasi kaiken näkemänsä ja jakoi ne kaikkien nähtäväksi. Video on levinnyt kulovalkean tavoin, ilahduttaen ja ihastuttaen katsojia ympäri maailman.

Ikkunan nainen kertoi The Dodolle, että koira oli valtavan innoissaan kissan kohtaamisesta ja se varmasti kannusti iäkästä herraa esittelemään ne toisilleen.

– Se hyppi ylös-alas aivan innoissan, säger Cheyenne Tyler Berry kertoo.

Naapurin kissa, George, näytti myös nauttivan koiran seurasta.

Katso koko video alta:

@turtlebackpackgirl

caught this pure moment and I haven’t stopped smiling since 💖💗💕💝💓💘💞 #viral #dogsofttiktok #catsoftiktok

♬ The King – Sarah Kinsley

Olipa ilahduttava pikku kohtaaminen!

Exit mobile version