Koira oli joutunut 4 vuoden ajan järkyttävän kaltoinkohtelun uhriksi – pelastajien apu saapui viime hetkellä

Monien on mahdotonta kuvitellakaan joidenkin ihmisten välinpitämättömyyttä, mitä tulee lemmikkeihin.

Kaikki eivät kuitenkaan ymmärrä lemmikin tuomaa vastuuta.

Suurimmalle osalle meistä kaikki eläimet ovat yhtä arvokkaita ja ansaitsevat tulla kohdelluksi rakkaudella ja kunnioituksella.

Huom! Artikkeli voi järkyttää herkimpiä.

Diesel-koiran tarina on monella tapaa järkyttävä, mutta on tärkeää antaa ääni kaikille niille eläimille, joita on laiminlyöty, mutta jotka eivät itse voi sitä meille kertoa.

On myös kiinnitettävä huomiota kaikkiin niihin hyviin voimiin, jotka ovat olleet vaikuttamassa positiivisesti Dieselin elämään.

Kuva: Youtube

Diesel oli elänyt kovan elämän, ja joutunut kokemaan asioita, joita kukaan ei ansaitse.

Neljää pitkää vuotta se istui kahlittua ulkona omistajansa talon pihalla Kanadassa, Yukonin kaupungissa.

Yukonin länsirajanaapuri on Alaska, eikä siellä ole kovinkaan epätavallista, että lämpötila putoaa jopa -40 asteeseen.

Diesel ei saanut osakseen lämpöä tai rakkautta. Sen sijaan siihden kohdistui muun muassa ympäristössä elävien villieläinten hyökkäyksiä.

Kuten kuvista näkyy, sen turkissa oli kuivunutta verta ja jäätä pelastuksen hetkellä.

Eläinoikeusjärjestö Animal Advocates sai vihjeen Dieselistä, ja että jokin oli vialla.

Pelastusoperaatio käynnistettiin ja muutamaa päivää myöhemmin Animal Advocatesin onnistui pelastamaan Diesel, joka kiidätettiin pikaisesti eläinlääkäriin.

Kuva: Youtube

Diesel sai pian kipeästi tarvitsemansa hoidon. Eläinlääkärit kastroivat Dieselin ja leikkasivat myös kasvaimen, joka koiralla oli.

Vietettyään aikaa sijaishoidossa, pelastustyöntekijät tulivat käymään.

Dieselin uusi omistaja kertoi, että Diesel oli uskomattoman ystävällinen koira, todellinen ”nallekarhu”.

Koska Diesel oli ollut ennen ujo ja pidättyväinen ihmisiä ja eläimiä kohtaan, se seurustelee nykyään kaikkien kanssa. Se osoittautui suloiseksi ja rakastavaksi koiraksi.

Diesel sai vihdoin turvallisen kodin, jonka kaikki koirat ansaitsevat.

Järkyttävää, kuinka jotkut voivat kohdella viattomia eläimiä. Onneksi Dieselin tarina päättyi hyvin.

Jaa Dieselin tarinaa myös muille.

Exit mobile version