Paikallislehti teki juttua eläinsuojan löytökoirista – omistaja osui sattumalta paikalle kesken kuvausten

Miamissa sijaitseva eläinsuoja oli päättänyt videokuvata eläinsuojassa olleita koiria lehtiartikkelia varten, jotta mahdollisimman moni kiinnostuisi koirien adoptoinnista. He olivat valinneet kaksi kuvauksellista huskya mukaan kuvauksiin, ja olivat juuri keskellä kuvauksia, kun jotain merkillistä tapahtui.

Tuntematon mies juoksi koirien luo.

Ennen kuin kukaan ehti tajutakaan, koirat ja mies syleilivät toisiaan, ja kävi ilmi, että mies oli koirien omistaja.

Lemmikinomistajan pahin painajainen on, jos rakkaalle lemmikille sattuu jotain.

Lemmikkiä kohtaan tuntema rakkaus on valtavaa, samoin kuin huoli siitä, että ne loukkaantuvat, sairastuvat tai katoavat.

Sandy Hernandez koki tämän painajaisen, kun hänen kaksi huskyaan hyppäsit kotona piha-aidan yli, ja katosi jäljettömiin.

Hän aloitti epätoivoissaan etsinnän ja käytti paljon aikaa yrittäessään löytää niitä, CBS Miami uutisoi.

Lue myös:

Koirat olivat eläinsuojassa

Paikallinen eläinsuoja oli huolehtinut koirista, eikä heillä ollut aavistustakaan, kuka niiden omistaja oli.

Koirat olivat siis kyllä hyvässä turvassa, mutta Sandy ei tietenkään tiennyt sitä.

Eläinsuojasta oltiin tekemässä lehtiartikkelia, koska suoja halusi ihmisten kiinnittävän huomiota koirien adoptiomahdollisuuteen. Sandyn koirat olivat hyvin valokuvauksellisia, ja tästä syystä ne valittiin mainoskasvoiksi.

Kesken kuvausten koirien kanssa seisonut henkilökunta koki elämänsä yllätyksen.

Sandy huomasi parhaat ystävänsä

Keskellä valokuvaussession mies juoksi yllättäen koirien luo onnesta itkien.

Sandy oli nähnyt koiransa, ja jätti auton niille sijoilleen edes parkkeeraamatta sitä kunnolla, koska halusi niin kiihkeästi päästä rakkaitten koiriensa luokse.

Koirat olivat ilmeisen iloisia ja Sandy itse itki helpotuksesta. Jälleennäkeminen oli tunteellinen.

– He ovat elämäni, hän on kertonut kanavalle.

Katso suloinen jälleennäkeminen tästä.