Tarkkaile koirasi häntää – tietty ele voi olla lemmikkisi avunhuuto, jota ei pidä ohittaa

Koira on todellakin ihmisen paras ystävä.

Ne lohduttavat, kun olemme surullisia, levittävät rakkautta ja saavat omistajansa nauramaan.

Siksi koiranomistajat haluavat yleensä antaa pienille karvaturreilleen kaiken, mitä ne voivat toivoa. Siinä on kuitenkin ongelma: koirat eivät osaa puhua.

Mutta vaikka koirat eivät käyttäisikään sanoja tai samoja ääniä kuin ihmiset puhuessaan, ne kommunikoivat aivan omalla tavallaan.

Kuva: Shutterstock

Tutkimukset ovat osoittaneet, että koiranomistajilla on 33 % pienempi riski kuolla sydänkohtaukseen ja että pienillä karvapalloilla on positiivisia vaikutuksia ihmisten terveyteen.

Siksi ei ehkä ole erityisen outoa, että haluat antaa koirallesi kaiken, mitä se haluaa.

Joskus voi kuitenkin olla vaikea ymmärtää, mitä koira yrittää kertoa, mutta on olemassa tapoja, kuinka voit tulkita koirien elekieltä.

Koiran häntä osaa kertoa, mitä ne tuntevat

Tapa, jolla koirat käyttävät häntäänsä, on vähän kuin se, miten me käytämme kasvojamme.

Osaat suunnilleen kertoa, mitä joku ihminen tuntee, kun katsot hänen ilmeitään.

Hymyily, jännittyneet leukapielet, järkyttynyt ilme – nämä kaikki ovat selkeitä merkkejä.

Samalla tavalla voimme tarkastella koiran häntää ja ymmärtää suunnilleen mitä se ajattelee tietyssä tilanteessa.

Näin tulkitset koirasi kehonkieltä

Brittiläinen Mirror on koonnut listan siitä, mitkä koiran erilaiset mielialat vaikuttavat hännän asentoon ja yleiseen kehonkieleen.

Esimerkiksi iloisella koiralla on rento vartalo ja suu auki. Korvat ovat rennot ja häntä heiluu matalalla.

Kuva: Shutterstock

Jos taas koira on huolissaan tai ahdistunut, sen häntä voi tällöin olla jalkojen välissä, se voi haukotella epätavallisen paljon ja vetää korviaan taakse.

Kuva: Shutterstock

Jos huomaat, että koirasi tekee näitä asioita, se voi olla hämmentynyt tai peloissaan. Silloin on hyvä yrittää mahdollisimman pian viedä se pois näitä tunteita aiheuttavasta tilanteesta.

Koira haukottelee
Kuva: Wikimedia commons

Vihaisen koiran havaitsee nopeasti.

Sen turkkikarvat nousevat pystyyn ja silmät kiinnittyvät henkilöön tai esineeseen, jolle ne ovat vihaisia.

Kuva: Shutterstock

He voivat myös puristaa huuliaan yhteen, murista tai näyttää hampaitaan.

Vihaisella koiralla korvat voivat olla joko venytetty suoraan ylöspäin, tai ne saattavat maata päätä pitkin tasaisena. Häntä saattaa olla suoraan pystysssä, tai kuten ahdistuksessa, jalkojen välissä piilossa.

Jaa tämä artikkeli muillekin koiria rakastaville ystävillesi!

 

Lue lisää aiheesta...