Lehmät käyttäytyivät oudosti laitumella – ruohikosta pilkisti jotain, minkä ei todellakaan kuulunut olla siellä

Kaikki lehmät tuijottivat yhtä ja samaa asiaa.
Laitumella oli olento, jonka ei todellakaan pitäisi olla siellä.

Tämä ainutlaatuinen löytö on hämmästyttänyt siitä lähtien. Keskeltä niittyä löytyi nimittäin pieni hylkeenpoikanen.

Hylje oli vain viiden päivän ikäinen, kun se löydettiin noin 30 lehmän ympäröimänä.

Lintubongari Ian Ellis oli ulkona ottamassa kuvia ja näki huomasi hylkeenpoikasen kameran linssin läpi. Hän ei aluksi uskonut silmiään. Miten pieni hylje saattoi päätyä sinne?

– Näin, että se oli stressaantunut, Ian sanoi ABC Newsin haastattelussa.

Onnellinen päätös

Onneksi tällä epätodennäköisellä tarinalla oli onnellinen loppu. Lintuharrastaja otti yhteyttä eläinsuojelujärjestöön, ABC raportoi.

Löytö tehtiin kesällä 2015 Frampton Marshin luonnonsuojelualueella Lincolnshiressa, Ison-Britannian itärannikolla. Hylkeenpoikasen epäillään huuhtoutuneen rantaan Pohjanmerestä.

– Tiedämme, että se ei olisi selvinnyt, jos se olisi vain jätetty sinne, hyljepuiston asiantuntija kertoi.

Poikaselle annettiin antibiotteeja.

Se sai nimekseen Celebration.

Celebration pääsi keskukseen kuntoutumaan ja se päästettiin vapaaksi saman vuoden syksyllä.

Celebrationin piti ensin kasvaa hieman ja sitä piti opettaa syömään kalaa, mutta loppu hyvin kaikki hyvin!

 

Lue lisää aiheesta...