Nälkäinen elefantti ei löytänyt ruokaa – sen seuraava teko saa sydämet särkymään

Elefantit ovat suuria ja älykkäitä eläimiä. Ne ovat norsueläinten viimeinen elossaoleva norsulahko, ja valitettavasti nekin ovat jo uhanalaisia.

Yksi näiden kiehtovien eläinten suurista uhista on ruoan puute.

Kun ilmasto kuumenee, myös kasvit kuolevat. Kun norsut eivät sitten löydä syötäviä kasveja, ne yrittävät täyttää itsensä melkein millä tahansa.

Jopa muovilla.

Sri Lankassa norsut ovat alkaneet etsiä jäteastioista ravintoa, ja samalla ne syövät suuren määrän muovia.

Tämä on aiheuttanut jo monen kymmenen elefantin kuoleman viime vuosina. Asiasta raportoi aikaisemmin tänä vuonna uutistoimisto Ap.

Muovi saa elefanttien suoliston tukkoon, mutta nälkää se ei vie.

Surullinen video leviää

Muovia päätyy valitettavasti ihmisten välinpitämättömyyden ja itsekkyyden vuoksi muuallekin, kuin jäteastioihin.

Luonnosta ja metsistäkin löytyy muovia, jota ihmiset ovat jättäneet taakseen, tai joka on levinnyt tuulen mukana.

Nyt netissä on alkanut leviämään video elefantista, joka etsii ruokaa kärsällään. Hetken kuluttua eläin nostaa jotain muovipussilta näyttävää ylös – ja alkaa pureskella sitä.

Klippi on levinnyt laajasti Twitterissä sen jälkeen, kun sen jakoi intialainen poliitikko Supriya Sahu, joka työskentelee ilmasto- ja ympäristöasioiden parissa, kirjoittaa intialainen televisiokanava NDTV .

– Kun ihmiset käyttävät jatkuvasti kertakäyttöistä muovia, hinnan maksavat villieläimet. Se on mittaamaton tragedia, Sahu kirjoittaa.

Kommenttiosio täyttyi järkytyksestä

Postaus on saanut paljon kommentteja. Suurin osa on reagoinut klippiin voimakkaasti. Monet ovat kauhuissaan nähdessään, kuinka norsu pureskelee jotain niin haitallista.

– Voi ei. Tämä on kauheaa, yksi kirjoittaa.

– Tämä video on niin tuskallista katsottavaa, toinen komppaa.

Voit katsoa surullisen videon tästä:

Niin surullista katsottavaa. Meidän ihmisten tehtävänä on pitää huolta maapallostamme ja sen eläimistä. Muista siis sinäkin välttää turhaa muovia, ja varsinkin kierrättää muovi oikein!

Jaa tämä artikkeli muistuttaaksesi muitakin tästä tärkeästä ja vakavasta asiasta.