Kaltoinkohdeltu koira oltiin jo lopettamassa – nainen näki sen surulliset kasvot, ja teki päätöksensä

Vuosien laiminlyönti vaatii eläimilläkin veronsa. Niistä tulee pelokkaita ja ahdistuneita, ja ne alkavat epäillä kaikkia, jotka tulevat liian lähelle.

Jos tällaisilla koirilla käy tuuri, ja ne pääsevät eläinsuojaa, on niillä myös mahdollisuus löytää uusi koti. Ne tarvitsevat usein paljon hoitoa, jotkut jopa lääketieteellistä apua, sekä runsaasti koulutusta.

Kun Benji-koira pelastettiin kadulta, se oli hermostunut ja se haukkui jokaiselle, joka yritti tulla sitä lähelle.

Henkilökunta ajatteli, että uuden kodin löytäminen olisi vaikeaa, koska kuntoutusprosessi olisi vaikea. 

Kaikki kuitenkin muuttui sen jälkeen, kun nainen nimeltä Jessica Williams näki Benjin kuvan.

Lue myös: Perhe löysi ylipainon vuoksi kävelykyvyttömän kissan – muutaman kuukauden kuluttua sitä ei ole tunnistaa

Kuva: Jessica Williams

Jessica Williams ja hänen poikaystävänsä Jared olivat juuri muuttaneet uuteen kotiin. Joitain kuitenkin puuttui, nimittäin koira.

Jessica alkoi etsiä koiraa netin kautta eläinsuojista. Hän halusi antaa kodin koiralle, joka tarvitsi sitä kipeästi. Hän törmäsi ilmoitukseen Benjistä. Jessican tarvitsi vain vilkaista koiran surullisiin kasvoihin, ja hän tiesi, että Benji olisi heidän tuleva koiransa.

Oli hermostunut ja pelkäsi kaikkea

Benji otettiin kiinni sen oleillessa Los Angelesin kadulla.

Se vietiin eläinsuojaan, ja siellä huomattiin sen kärsivän erilaisista allergioista. Allergioiden vuoksi se oli menettänyt osan turkistaan.

Koira oli lisäksi hermostunut ja se pelkäsi kaikkea.

Kuva: Jessica Williams

– Se oli eläintarhassa kymmenen päivää, eikä se pärjännyt kovin hyvin. Se saattoi haukkua ihmisille, kun he vain kävelivät ohi. En ole koskaan nähnyt surullisempaa koiraa ja tiesin, ettemme voi jättää sitä sinne, Jessica sanoo The Dodo -lehdelle .

Henkilökunta yritti kääntää pariskunnan pään

Jessica ja Jared lähtivät ajamaan kotikaupungistaan Sacramentosta Los Angelesiin. Ajomatka kesti kuusi tuntia.

Kun pariskunta sitten saapui eläinsuojaan ja kertoi henkilökunnalle olevansa kiinnostunut Benjin adoptiosta, heille kerrottiin, ettei tämä ehkä ollut ”oikea” koira heille.

Kuva: Jessica Williams

– He kertoivat, ettei Benji ollut ystävällinen tapaus. He myös kieltäytyivät päästämästä meitä hiljaiseen huoneenseen tutustumaan siihen, koska ”se ei ole koira, joka tulee luokse ja haluaa halailla”. Ymmärsimme, että se oli vaarassa joutua lopetettavaksi. Me emme halunneet sen kuoleva, Jessica sanoo The Dodo -lehdelle.

Kun pariskunta tapasi Benjin, heidän halunsa antaa sille koti vain vahvistui ja he jättivät täysin huomiotta henkilökunnan varoitukset. Sen sijaan he allekirjoittivat paperit ja veivät Benjin kotiin.

Kuva: Jessica Williams

Benji vaikutti hermostuneelta ajon aikana ja oli edelleen sulkeutunut ja hermostunut, kun Jessica ja Jared esittelivät sille sen uuden kodin.

Mutta vain muutaman päivän rakkauden ja rohkaisun jälkeen tapahtui jotain hämmästyttävää.

Persoonallisuus muuttui yhdessä yössä

Benji tajusi, että se oli tullut turvalliseen ympäristöön ihmisten kanssa, jotka rakastivat häntä, ja hän alkoi tulla ulos kuorestaan.

Vain kolme viikkoa myöhemmin Jessica kuvailee sitä ”pomppupalloksi”, joka nauttii leluilla leikkimisestä.

Siitä on tullut rakastettu ja onnellinen perheenjäsen.

Kuva: Jessica Williams

Tämä tarina on täydellinen esimerkki siitä, kuinka jotkut koirat tarvitsevat vain mahdollisuuden onnelliseen elämään.

Benji oli ymmärrettävästi peloissaan eläinsuojassa, eikä ollut reilua tuomita sitä sen perusteella.

Ole hyvä ja jaa tämä tarina kunnioittaaksesi Jessicaa ja Jarediä, jotka uskoivat tähän suloiseen koiraan, kun muut eivät uskoneet – ja antoivat sille syyn taas hymyillä!