Simon Cowell yllätettiin kesken tv-lähetyksen – paikalle tuotiin yksi koirista, jonka hän pelasti teurastamolta

Eläinten ystävä Simon Cowell sai suuren yllätyksen televisiossa.

Simon Cowell tunnetaan parhaiten kovana tuomarina televisio-ohjelmissa, kuten American Idol ja America’s Got Talent, mutta ruudun ulkopuolella hänellä on kultainen sydän, varsinkin kun on kyse eläimistä.

I have always loved dogs but had no idea how much happiness they would bring to my life. Squiddly, Diddly and, now,…

Posted by Simon Cowell on Wednesday, November 18, 2015

Cowell on käyttänyt rahojaan sulkeakseen teurastamoja ja lihakauppoja, jotka edelleen valmistavat ruokaa ja tarjoilevat koiria ravinnoksi.

Vuonna 2018 Cowell lahjoitti 25 000 puntaa – lähes 30 000 euroa – Humane Society Internationalille.

Järjestö halusi sulkea koiranlihatilan Etelä-Koreassa.

Simon pelasti tällä yli 200 koiran hengen.

Hetki sitten Cowell näki tekonsa konkreettisen vaikutuksen.

Cowell esiintyi Good Morning Britain -ohjelmassa aiemmin tänä vuonna, ja juontaja Pip Tomson puhui TV-profiilin pyrkimyksistä sulkea koirien teurastamot.

– Se on kuin söisi ystävän, Cowell sanoi.

Tomsonilla oli Cowellille erityinen yllätys: hän toi esiin oman koiranpentunsa – yhden teurastamosta pelastetuista koirista.

– Ilman kaltaisiasi ihmisiä hän olisi jonkun vatsassa, Cowell kertoi TV-juontajalle.

Kuvakaappaukset
Kuvakaappaukset

Mikä suloinen video! Kiitos Simon Cowellille siitä, että hän teki niin paljon tällaisten koirien pelastamiseksi. Jaa tämä sydäntä lämmittävä tarina!