Hevonen huomasi vastasyntyneen vauvan ja nojautuu lähemmäs – silloin sen äidinvaistot astuvat kuvaan

Tämä hevonen tietää todella, miten pieniä lapsia käsitellään!

Monille uusille vanhemmille pienen lapsen kanssa toimeen tuleminen voi olla välillä haastavaa etenkin silloin, jos lapsi ei jostain syystä lopeta itkemistä, eikä mikään tunnu auttavan. Tämä perhe kuitenkin löysi apua varsin yllättävästä paikasta, nimittäin hevostallista.

Tuore äiti vei pienen lapsensa käymään ensimmäistä kertaa hevostallilla ja tallensi tapahtuman videolle. Turvaistuimessa makoileva pienokainen katselee hämmästyneenä ympärilleen tutkien uteliaana ympäristöään. Siellä se näkee muun muassa valtavan hevosen, joka seisoo omassa karsinassaan oven toisella puolen.

Hevonen on selvästi myös kiinnostunut pienokaisesta, sillä se laskee päänsä kerta toisensa jälkeen karsinasta lähemmäs vauvaa ja katsoo tätä mielenkiinnolla.

Kuva: Youtube

Videota kuvannut äiti naureskelee kaksikon kohtaamiselle, mutta hetkeä myöhemmin hän onnistuu tallentamaan hämmentävän sekä koskettavan tilanteen. Innokas hevonen nimittäin ymmärtää nopeasti, että vauva tuntuu nauttivan siitä, kun istuinta keinuttaa.

Hevosen omat äidinvaistot iskevät peliin ja se keinuttelee nauravaa vauvaa tallin lattialla. Tämä on todella sellainen harvinaislaatuinen kohtaaminen eläimen ja pienen lapsen välillä, joka saa todella sydämen sulamaan.

Katso nyt vaikka itse: