Perhe luuli pelastaneensa kissanpennun – tajusivat virheensä vasta, kun eläin avasi suunsa

Maisema-arkkitehti Jared Yostilla oli muutama vuosi sitten menossa tavallinen työpäivä puutarhanhoidon parissa kesän alussa. Kesken päivän hän huomasi kissanpennun, joka kurkisti ruohikosta.

Pentu oli yksin ja maukui. Emoa ei näkynyt lähistöllä, eikä Jared halunnut jättää pientä rukkaa yksin.

Jared päätti ottaa pennun mukaansa ja viedä kotiin.

Jaredin perhe rakastui pieneen karvapalleroon ja he tekivät parhaansa sen huolehtimiseksi.

Seuraavana päivänä Jared vei kissanpennun eläinlääkäriin. Jos perhe haluaisi pitää kissan, heidän pitäisi tehdä joitain testejä; mikä on kissan sukupuoli, onko se terve, minkä rotuinen se on.

Ei kuulostanut kissalta

Samana iltana pieni otus alkoi pitämään ääntä, joka muistutti perhettä jostain aivan muusta, kuin kesystä kotikissasta.

Pian kävi ilmi, että Jared oli tuonut kotiin ilveksen.

Seuraavana päivänä he luovuttivat kissan Minnesotan Wildlife Rehabilitation Centeriin, joka kiitti perhettä heidän ponnisteluistaan.

– Erittäin tarkkaavainen asiakas kuuli eräänä päivänä kissanpennun huutavan apua. Tuotuaan eksyneen kissanpennun kotiin ja kuunnellessaan sen ääntä, hän alkoi epäillä, ettei se ollutkaan kotikissa, he kirjoittivat Facebook-viestissä ja lisäsivät:

– 24 tuntia myöhemmin meillä oli tämän kesän ensimmäinen ilveksen poikanen hoivassamme. Olemme kiitollisia, että Jared löysi pennun, ennen kuin se olisi jäänyt esimerkiksi auton alle.

Takaisin luontoon

Päivityksen yhteydessä he julkaisivat pennusta myös kuvan.

– Pentu näyttää olevan hyvässä kunnossa, mutta on hieman kuivunut. Se viettää muutaman päivän luonamme, jotta sen tila tasaantuu ja siirrämme sen sitten toiseen eläinkeskukseen, joka on erikoistunut ilveksiin, viestissä lukee.

WRCMN:n mukaan eläinlääkärit ovat tutkineet pennun ja sanoneet, että se voi hyvin. Ja heti kun se on tarpeeksi vahva, se vapautetaan takaisin luontoon. Siihen saakka se on turvallisissa käsissä.