Karhu rynnisti kodin terassille syödäkseen perheen koirat – omistaja heittäytyi väliin uskomattomalla videolla

Koirilla on vahvat suojeluvaistot, ja ne ovat todella uskollisia ihmisilleen. Ne suojelevat meitä aina vaaroilta, vaikka se tarkoittaisi itsensä vaaran asettamista. 

Olemme nähneet monia tarinoita lemmikeistä, jotka ovat pelastaneet omistajansa vaaralta.

Onneksi tämä piirre on molemmin puolinen, myös monet ihmiset ovat nimittäin valmiita antamaan palveluksen takaisin ja vaarantamaan henkensä pelastaakseen rakkaansa lemmikkinsä.

Näin tapahtui äskettäin, kun floridalainen Walt Hickox mies päätyi kasvokkain villikarhun kanssa. Dramaattinen yhteenotto tallentui perheen video-ovikellon ansiosta.

Walt omistaa kolme mäyräkoiraa nimeltä Pickles, Pepper ja Piper. Viime viikolla koirat viettivät aikaa Waltin kuistilla – ja järkyttyneenä mies yhtäkkiä tajusi, että kutsumaton vieras silmäili koiria.

Kuvakaappaus

Ei aikaakaan kun karhu ryntäsi kuistin ovesta mäyräkoirien perään. Onneksi Walt oli paikalla, ja hänen vaistonsa saivat hänet välittömästi suojelemaan koiria, vaikka se merkitsikin heittäytymistä karhun eteen.

Hän huusi ja työnsi karhua taaksepäin, takaisin kuistin ovesta.

– Tarkennuslinja [oli] karhun silmien ja koirieni välillä, Walt selittää Inside Editionille ja lisää:

– Halusin katkaista keskittymisen, saada kehoni siihen, jotta koirat pääsisivät sisään.

Kuvakaappaus

Ovikellon kamera tallensi pelottavan yhteenoton videolle, ja ViralHog -sivusto jakoi sen. Videolla näkyy, kuinka pelottava hetki todella oli.

– Päässäni ei sillä hetkellä ollut paljon muuta kuin kauhukuva siitä, mitä tapahtuisi, jos se pääsisi ohitseni ja taloon, jossa muut koirani ja vaimoni olivat, Hickox kertoo WFTV:lle .

Kuvakaappaus

Suuri vaara

Kun karhu on poissa Walt tajuaa, kuinka suuressa vaarassa hän juuri oli.

– Voi luoja! Karhu hyökkäsi juuri minun kimppuun! hän huutaa videolla.

– Kun minulla oli aikaa vain istua ja tuijottaa, se kaikki iski minuun. Ja aloin huutaa. En voinut uskoa, kuinka lähellä kuolemaa olin, Walt kertoo WESH:lle.

Mutta hänen rakkaiden lemmikkiensä pelastaminen kannatti.

– Tein sen koirieni takia. Minulla ei ole lapsia ja vaimoni lapset ovat poissa. Tapasimme vuonna 2006 ja hankimme heidät pian sen jälkeen. Ja se on meidän… se on meidän perheemme.

Kuvakaappaus

Walt selvisi hyökkäyksestä vain parilla naarmulla, ja tietysti koirat ovat turvassa hänen nopean ja sankarillisen toimintansa ansiosta.

Walt kertoi WFTV:lle, että aikoo asentaa toisen oven kuistille ja pitää lähistöllä karhusuihketta, joten toivottavasti vastaavaa ei tapahdu uudestaan.

Uskomatonta! Tarvitaan erityinen ihminen, joka vaarantaa henkensä suojellakseen koiriaan. Se osoittaa, kuinka paljon Walt todella rakastaa mäyräkoiriaan.

Olemme niin iloisia, että Walt ja hänen perheensä ovat nyt turvassa. Jaa tämä uskomaton tarina!