Koira ei saanut tulla mukaan kauppaan – katso nyt, mitä sen hyväsydäminen omistaja teki

Kun lämpötilat alkavat laskea, on tärkeää pitää lemmikkimme turvassa kylmältä. 

Jotkut ihmiset eivät ymmärrä, että koirat ovat alttiita kylmälle kuten mekin.

Onneksi monet ihmiset myös tekevät kaikkensa nelijalkaisten ystäviensä eteen.

Oli kylmä ja tuulinen päivä Massachusettsissa. Kristina Hollie odotti bussia työtoverinsa kanssa.

Yhtäkkiä hän näki naisen toisella puolella tietä. Naisella oli koira mukanaan, jonka hän sitoi puuhun odottamaan siksi aikaa kun poikkesi nopeasti postiin.

Koira kuitenkin oli selkeästi kylmissään, joten ennen lähtöään nainen teki jotain uskomatonta: hän antoi koiralle takkinsa!

LUE MYÖS: Uskollinen kulkukoira suojeli loukkaantunutta ystäväänsä sen jäätyä auton alle – tätä on tosi ystävyys

Upea teko

– Hän riisui välittömästi takkinsa ja laittoi sen koiransa päälle, Kristina kertoo The Dodolle  ja lisää: 

– Ehkä hän luuli, että koira pyristelee siitä, koska hän myös kumartui ja sulki takin vetoketjun sen ympärille!

Kristina ei jättänyt hyväsydämistä toimintaa huomiotta vaan kiitteli naista koiransa hellästä hoidosta.

– Hän vastasi vain: ’Kiitos! En halua, että sillä on kylmä!’

Kristina julkaisi kuvat Dogspotting Facebook-ryhmään, jossa ne saivat tuhansia positiivisia reaktioita.

Kristina kertoo, että koira oli vielä ulkona odottamassa omistajaansa kun hänen bussinsa saapui, mutta koira vaikutti hyvin tyytyväiseltä.

– Näin kahden tai kolmen muun ihmisen kävelevän sen ohi ja kommentoivan, että se näytti erittäin söpöltä, hän iloitsee.

Shakyboi was cold so owner put jacket on him while she went into post office 10/10 would do same

Posted by Kristina Hollie on Monday, December 16, 2019

Kiitos tälle naiselle, että hän huolehti koirastaan ​​ja suojeli sitä kylmältä!

Jaa tämä ihana tarina!

 

Lue lisää aiheesta...