Eläintarhan henkilökunta antoi simpanssin hukkua – viime hetkellä rekkakuski pani henkensä pantiksi

Simpanssi putosi lampeen ja oli hukkumassa. Kukaan ei tehnyt mitään auttaakasen eläinparkaa – yhtä ihmistä lukuunottamatta.

Simpanssit ja muut villieläimet kuuluvat monen mielestä vapauteen. Riippumatta siitä, kuinka paljon tilaa niillä on liikkua eläintarhassa ja kuinka hyvin niistä siellä pidetään huolta…

Putosi lampeen

Vuosi oli 1990, kun simpanssi nimeltä Jo-Jo putosi vahingossa lampeen asumuksessaan Detroitin eläintarhassa toisen simpanssin jahdattua sitä.

Jo-Jo oli paniikissa ja kamppaili pitääkseen päänsä pinnan yläpuolella. Samalla noin kymmenen ihmistä katseli sen hukkumista neuvottomana.

Yksi heistä oli 33-vuotias kuorma-auton kuljettaja Rick Swope, joka oli paikalla vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa. Kun hän näki paniikin Jo-Jon kasvoilla, hän tunsi, että hänen täytyi toimia – ja niinpä hän sukelsi veteen pelastaakseen eläinparan.

LUE MYÖS: Masentunut koira ei suostunut poistumaan raskaana olleen emäntänsä läheltä – lopulta hän ymmärsi koiran yrittäneen pelastaa hänet

Hyppäsi 60-kiloisen simpanssin perään

Simpanssit ovat jopa viisi kertaa vahvempia kuin ihmiset ja voivat olla todella vaarallisia. Aitauksessa oli Jo-Jon lisäksi useita simpansseja.

Mutta Rick ei silti epäröinyt. Hänen perheensä katseli kauhuissaan, kun hän veti Jo-Jon vedestä maalle. Se ei ollut helppoa – hän menetti otteensa kerran ja Jo-Jo vajosi pinnan alle. Mutta toisen yrityksen jälkeen hän sai lopulta kiinni 18-vuotiaan, 60 kiloa painavan simpanssin.

Kun Rick oli kiskonut Jo-Jon vedestä, se oli heikossa kunnossa – mutta elossa. Rick oli kuin olikin pelastanut sen.

– Se katsoi minua. Luulen, että se tiesi mitä tapahtui, Rick kertoi myöhemmin Chicago Tribune -lehdelle.

LUE MYÖS: Tamma syöksyi metsäpalon liekkeihin – pelastajat eivät olleet uskoa silmiään sen tullessa takaisin

Vau mikä sankari! Ole hyvä ja jaa tämä tarina osoittaaksesi kunnioitusta tälle upealle miehelle!