Kylmästä tärisevä kissa raapi ikkunaa saadakseen apua – eläinlääkäri tajusi pian sydäntäsärkevän totuuden

Joskus sanotaan, että kissa valitsee omistajansa.

Tämä pätee varsinkin tämän tarinan kissaan, joka oli päättänyt, ettei voisi elää enää kodittomana.

Kaksi vuotta sitten eläimiä rakastava Jaelle huomasi yhtäkkiä ystävänpäivänä, kun oranssi kissa raapi tassuillaan hänen kotinsa ikkunaa.

Jaelle ei voinut antaa kissan jäädä värjöttelemään ulos kylmänä talvipäivänä, joten hän päästi kissan sisään. Jaelle asuu Kanadassa, jossa talvet voivat olla hyvinkin kylmiä.

Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt tätä kissaa, mutta tajusi nopeasti, että se ei luultavasti selviäisi, jos se jäisi ulos kylmään ilman ruokaa, vettä ja lämpöä.

Jaellen upea ele muuttaisi sekä kissan että hänen elämän lopullisesti.

Koditon kissa oli pitkään kamppaillut löytääkseen ruokaa kovassa pakkasessa. Se nimettiin Aslaniksi erään Narnian hahmon mukaan.

Kissa oli luultavasti asunut kadulla jo pitkään.

Yrittäessään epätoivoisesti saada apua, se kääntyi vieraan talon puoleen – ja siellä oli Jaelle.

Soitti apua

Kissa alkoi raapia ikkunaa toivoen, että joku olisi kotona päästääkseen sen lämpimään. Jaelle kuuli ääniä ja meni ikkunaan, jonka edessä tärisevä kissa seisoi.

Kun nainen näki kissan sydäntäsärkevän ilmeen, hän ei epäröinyt hetkeäkään, vaan päästi sen sisälle.

Jaelle työskentelee eläinsuojassa ja hän soitti välittömästi pomolleen Marie Simardille pyytääkseen apua.

– Käskin häntä tuomaan kissa luokseni ja 30 minuutin sisällä se oli klinikallamme, hän kertoi  Bored Pandalle .

– Kissa oli eläinlääkärissä rauhallinen, ja se antoi eläinlääkärin tarkistaa itsensä. Siltä otettiin verikokeet ja se kuvattiin röntgenillä, jotta saatiin varmistettua, että kaikki on kunnossa. Se ei pelännyt missään vaiheessa.

Lue myös: Perhe löysi kodittoman “koiranpennun” ja vei sen kotiin – tajusivat pian suuren virheensä

Ei koskaan löytänyt sydämettömiä omistajia

Tutkimuksen aikana huomattiin, että Aslanilla ei ollut sirua. Tämä tarkoitti sitä, että omistajia olisi vaikeampi löytää – jos niitä olikaan.

Nyt kissa saisi sekä ansaitsemansa että tarvitsemansa hoidon.

– Oletamme, että vastuuttomat omistajat olivat hylänneet sen. Meillä on täällä monia kissoja, jotka ihmiset ovat hylänneet, ihmisiä, joilla ei ole varaa maksaa eläinlääkärinhoidosta, Marie Simard sanoo.

Eläinlääkärissä todettiin, että Aslanilla oli mätänevät hampaat, sillä oli paleltumia, sekä tulehtunut puremajälki.

Lääkärit havaitsivat, että sillä oli myös verinen haava, sillä oli täitä ja matoja, diabetes ja ihoallergia. Kissa joutui olemaan eläinlääkäriasemalla muutaman päivän, ennen kuin se oli valmiina lähtöön.

Aslan on saanut eläinsuojasta ystäviä, joiden kanssa se viihtyy ja viettää aikaa.

Aslania kuvataan erittäin rakastavaksi kissaksi, joka tykkää nukkua tyynyllä ja halailla.

Olemme niin iloisia puolestasi Aslan! Jokainen ansaitsee lämpimän ja rakastavan kodin.